Tampereen seudun Näkövammaiset ry

Tampereen seudun Näkövammaiset ry toimii näkövammaisten yhteistoiminta- ja palvelujärjestönä Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Yhdistyksen tavoitteena on toimia näkövammaisen ihmisen hyväksi siten, että näkövammastaan huolimatta hänen elämänsä olisi omaehtoista ja tasa-arvoista. Yhdistys on perustettu vuonna 1909 ja se on Suomen vanhin alueellinen näkövammaisjärjestö. Yhdistys on Näkövammaisten Keskusliitto ry:n jäsen. Varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä henkilö, jonka näkövammasta on hänelle olennaista haittaa. Kannatusjäseniksi ovat tervetulleita yksityishenkilöt ja yhteisöt.

Alueyhdistykseen kuuluu seitsemän paikallisyhdistystä, jotka järjestävät monipuolista toimintaa omilla paikkakunnillaan. Harrastustoiminta on vilkasta. Jäsenistölle ja heidän läheisilleen on tarjolla ohjattuja lomia, kursseja, retkiä, liikuntaa, kulttuuria ja kerhotoimintaa. Yhdistys tukee näkövammaisten työ- ja ansiomahdollisuuksia, tuottaa asumiseen liittyviä palveluja sekä järjestää pistekirjoituksen ja tietotekniikan opetusta.


Aleksintupa

Näkövammaisten avustaja- ja opaspalvelua sekä apuvälineiden käytön opastusta ja myyntiä yhdistyksen toimintakeskuksessa Kuninkaankadulla.


Fysioterapiaa ja hierontaa

Tampereen Aktivossa toimivat hierojat ja fysioterapeutit palvelevat asiakkaita vankalla ammattitaidolla. Tampereen Aktivo toimii kaupungin sydämessä, osoitteessa Aleksis Kiven katu 30 D, sisäpiha.

Lisätiedot nettisivuilta: www.tampereenaktivo.fi


Loma- ja kurssikeskus Koivupuisto

Ylöjärvellä sijaitsee yhdistyksen Loma- ja kurssikeskus Koivupuisto, joka palvelee yhdistyksen jäseniä ympäri vuoden. Koivupuiston palvelut ovat käytettävissä edulliseen jäsenhintaan. Ajanmukaiset koulutus-, kokous- ja majoitustilat palvelevat myös muita järjestöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä. Lisää tietoa löytyy Koivupuiston omalta nettisivulta koivupuisto.com.

Lisätietoa yhdistyksestä osoitteessa www.tsnv.fi.

R